perjantai 11. huhtikuuta 2014

Minäkö hybridi?


HY:n  tiedotteen mukaan me - suomenlapinkoirat - olemme risteytyneet susien kanssa. Koirien historiaa on selvitetty DNA-tutkimusten avulla jo vuosia. Ruotsalainen Peter Savolaisen tutkimusryhmä Tukholmasta on osoittanut, että eräät skandinaaviset rodut ovat risteytyneet hiljaittain uudelleen susien kanssa. Tutkimuksessa hyödynnettiin professori Hannes Lohen tutkimusryhmän Helsingin yliopistoon rakentamaa laajaa koirien DNA-pankkia.

Sudet ja koirat elävät erillään ja risteytymät (luonnossa) ovat hyvin harvinaisia. Skandinaviassa näin on kuitenkin tutkimuksen mukaan tapahtunut noin 500-3000 vuotta sitten. Suden perimää löytyy suomenlapinkoirista, norjan harmaahirvikoirista ja jämtlanninpystykorvista. Risteytykset ovat todennäköisesti olleet edullisia kyseisille roduille.

Hybridirodut muistuttavat ulkoisesti jossakin määrin sutta, mutta se ei välttämättä johdu risteytyksistä. Monet muut rodut kuten siperianhuskit ja laikat muistuttavat myös sutta, mutta eivtä ole (luonnossa) hybridisoituneet suden kanssa.

Näin asiasta kerrottiin HY:n tiedotteessa 19.5.2010: Skandinaavisista koiraroduista löytyy suden perimää - hybridirotuihin kuuluu muun muassa suomenlapinkoira